MTB Jotos 2017 – Raappanan Ritarit

Jotoksen teemana oli keväällä 101-vuotiaana menehtyneen Pentti Perttulin jatkosodassa johtama osasto. Tapahtuman reitti ja rastitehtävät perustuivat Perttulin osaston toimintaan, mm. reitillä edettiin kartan avulla suunnistamalla. Perttuli oli yksi Kenraali Raappanan joukkoihin kuuluneista taistelijoista.

Partiot lähtivät jotokselle lauantaiaamuna Suonenjoelta Lintharjun yhtenäiskoululta, jonne partiot palasivat sunnuntaina ajettuaan n. 100 kilometrin matkan ja suoritettuaan tehtäviä 15-20 eri rastilla reitin varrella. Partiot yöpyivät pystyttämissään puolijoukkueteltoissa Rautalammin Hankamäessä.

 

Rastien aiheet olivat osin sotilaallisia, mutta myös tavallisia kansalaistaitoja testaavia tehtäviä. Rasteja pitivät esimerkiksi naapurikuntien reserviläisyhdistykset, Suonenjoen Martat ja SPR. Rastit olivat monipuolisia, esimerkiksi yhdellä rastilla ylitettiin järven kapeikko soutuveneellä ilman airoja, niin että kukaan ei saa kastua. Muilla rasteilla mm. hiihdettiin SA-suksilla kilpaa, räiskittiin värikuula-aseilla, tunnistettiin syötäväksi kelpaavia kasveja, laitettiin armeijan puhelimia käyttökuntoon, arvioitiin etäisyyttä vesistön yli. Osallistujat saivat kokeilla ammuntaa mm. ”Ukko Pekka” perinnekiväärillä sekä ilmapistoolilla. Jotokselle antoi oman leimansa lauantai-illan kaatosateet, jotka kastelivat pyöräilevät partiot perusteellisesti.  Osallistujat myös totesivat reitin vaativaksi, sillä joissakin maastonkohdissa pyöriä oli kannettava tai työnnettävä suon yli. Reitti olikin suunniteltu tarkoituksella näin haastetta hakien. Jotoksella haluttiin kunnioittaa itsenäisen isänmaan todellisia sankareita, sodissa Suomen puolesta uhrauksia tehneitä.

Jotoksen johtajana toimi Jonni Markkanen Suonenjoelta. Jotoksen järjestelyssä oli mukana mittava toimitsija- ja yhteistyökumppaneiden joukko, yhteensä yli 80 henkilöä. Näin ollen kokonaisuudessaan Jotoksen vahvuus osallistujineen ja järjestäjineen nousi yli 120 henkilön. Sateet vaikuttivat myös tehtävärastien läpivientiin ja koko ison joukon olosuhteisiin. Tästäkin huolimatta tehtävät hoidettiin kiitettävästi ja savolainen lupsakkuus välittyi osallistujille asti vaikka päivä lauantaina venyi monella pimeään asti. Kaiken kruunasi ruokahuoltotiimi, joka piti huolen siitä että jokainen sain mahan täyteen maittavaa kenttämuonaa.

Kaikkinensa tapahtuma sai osallistujilta hyvää palautetta joka osa-alueella, joten jotoksen johtajan on helppo myhäillä tyytyväisenä, ja todeta että asiaan sitoutuneiden ihmisten ja tahojen yhteistyöllä saadaan laadukas tapahtuma järjestymään myös pienemmälle paikkakunnalle.

-Jonni Markkanen, MTB Jotoksen johtaja

Kuvat: Keijo Luostarinen ja Toni Liimatainen