Muistutuksena kaikille piirissämme!
Kuukausi: kesäkuu 2026
Heinjoen practical-rata on avattu harrastajille
Heinjoen uudella toimintamonttu avattiin viime keskiviikkona harrastajille. Kuopion urheiluampumaseuran puheenjohtaja Antti Seppänen ja ratavastaava Ari Venäläinen ampuivat ensimmäiset laukaukset ampumatoimikunnan puheenjohtajan, Joni Heikkisen johtamana. Kaupunkia avajaistapahtumassa edustivat liikunta- ja kulttuurijohtaja Janne Hentunen ja kaupungin valvoja Kari Andronof. Avajaisten päätteeksi KUAS ampui radalla ensimmäisen viikkokisan.
Uusien ampuratojen avaaminen on aina pitkä, ja paljon resurssia vaativa prosessi. Heinjoen practical-radan rakennustyöt aloitettiin loppusyksyllä 2025, mutta yleissuunnitelma rataa varten on tehty jo 2000-luvun alkupuolella. Projektiin on käytetty noin 500 000, josta 300 000 eduskunnan rahoittamana ja loput Kuopion kaupungilta. Practical-ammunnan ja sovelletun reserviläisammunnan (SRA) harrastajien määrä on kasvanut alueella viime vuosina kovaa tahtia, joten rata tuli toden totta tarpeeseen. Rata on Kuopion kaupungin liikuntapaikka ja sen hoidosta ja ylläpidosta vastaa Pohjois-Savon reserviläispiiri.
On toivottavaa, että reserviläispiirin jäsenistö ja muut radan käyttäjät tutustuvat ratasääntöön, ohjeisiin sekä ylläpito sopimukseen vihma.fi verkkosivuilla. Linkit ohjeisiin alla. Pidetään radasta hyvää huolta!
https://www.vihma.fi/wp-content/uploads/Heinjoen-practical-radan-hoito-ja-yllapitosopimus-2026.pdf
https://www.vihma.fi/wp-content/uploads/Heinjoen-Practical-radan-ratasaannot-25.2.2026.pdf
Toimintamontun avajaisten aikataulu on vahvistettu

Heinjoen practical-radan avajaiset 24.6.2026 klo.14 alkaen. Radalla ammutaan samana päivänä KUAS viikkokisat klo.17:00.
RESERVILÄISTEN REKRYTOINTI VALMIUSJOUKKUEEN VÄESTÖNSUOJELU TEHTÄVIIN
-
Dronen käyttö,
-
Pioneeritoiminta (linnoittaminen ja räjähteiden tunnistaminen),
-
Suojelutoiminta (suojelutiedustelu ja(tai pudistustoiminta),
-
Ensiaputaidot (esim. Koulutus lääkintämiehen tai taistelupelastajan tehtäviin),
-
Viestivälineiden käsittely,
-
Sähkövoimajärjestelmät,
-
Kokemus lähettitoiminnasta,
-
Kokemus kuljettajan tehtävistä (moottoripyörä, moottorikelkka),
-
Liikenteen ohjaaminen, kulunvalvontapaikan perustaminen.
Heinjoen practical-radan avajaiset 24.6.2026
Heinjoen practical-radan käyttöönotto on viimeistä silausta vaille valmis. Avajaiset järjestetään 24.6.2026. Aikatauluista ilmoitetaan lähipäivinä tarkemmin. Radalla ei saa vielä ampua ennen avajaisia. Seuratkaa tiedotusta!
Heinjoen practical-radan hoito ja ylläpitosopimus
Moikka,
Kuopion kaupunki ja Pohjois-Savon reserviläispiiri ovat allekirjoittaneet Heinjoen practical-radan hoito ja ylläpitosopimuksen.
Operation Gooselake 3 toi lähes 100 kilpailijaa Hanhilammelle
Kalakukko Cupin toinen osakilpailu Operation Gooselake 3 järjestettiin 13. – 14.6.2026 Iisalmen Hanhilammen ampumaurheilukeskuksessa. Kilpailu keräsi paikalle noin 90 ampujaa eri puolilta Suomea sekä noin 25 toimitsijaa mahdollistamaan tapahtuman onnistuneen läpiviennin.

Kilpailussa ammuttiin kahdeksan rastia, joilla kilpailijat pääsivät käyttämään jopa viittä eri asetta. Rastisuunnittelussa painotettiin sekä ampumataidollista haastavuutta ja kilpailijan oman stagesuunnitelman tärkeyttä. Rasteilla oli tarjolla useita kilpailukykyisiä suoritustapoja, mikä loi mielenkiintoisia eroja kilpailijoiden ratkaisuihin ja piti kilpailun tasaisena loppuun saakka.

Tämän vuoden kilpailun erityispiirteenä olivat yhteistyökumppaneiden tarjoamat aseet rastikäyttöön. Savon Mutkan ja Aseliike Remeksen tuella kilpailijat pääsivät testaamaan uutuusaseita osana kilpailusuorituksia, mikä sai osallistujilta runsaasti positiivista palautetta. Arpajaispalkintoja sponsoroi reserviläisille tuttua Glock-pistoolia maahantuova Asetalo Oy.
Iisalmen reserviläisten pitkäjänteinen työ ja halu kehittää Hanhilammen ampumaurheilukeskusta näkyivät vahvasti kilpailun järjestelyissä. Käytössä olivat uudet MTS-Targets liikkuvat maalilaitteet, joita on Suomessa totuttu näkemään lähinnä suurimmissa arvokilpailuissa. Modernit maalilaitteet mahdollistivat entistä monipuolisempien ja näyttävämpien rastien rakentamisen. Maalilaitteiden hankinta on ollut mahdollista Ylä-Savon Veturin ja Iisalmen Reserviläisten yhteistyöllä, mikä on osaltaan nostanut Hanhilammen ampumaurheilukeskuksen suorituskykyä ja mahdollistanut entistä laadukkaampien kilpailujen järjestämisen.
Kilpailun tukena oli myös Arctic Rides, joka toimitti kilpailunjohdon käyttöön Skick-sähköajoneuvot. Ajoneuvojen avulla kilpailualueen huolto- ja järjestelytehtävät pystyttiin hoitamaan tehokkaasti laajalla rata-alueella. Kalusto oli merkittävä osa kilpailun onnistumista talkoojoukon ollessa verrattain pieni kilpailun vaativuuteen nähden.

Järjestäjät haluavat nostaa erityisesti esiin kilpailun toimitsijajoukon. Huomattava osa talkoolaisista oli ensikertalaisia kilpailutoimitsijoita tai vasta SRA-harrastuksen aloittaneita. Ilman uusien harrastajien rohkeaa mukaan lähtemistä ja vastuunkantoa tapahtuman järjestäminen tässä mittakaavassa ei olisi ollut mahdollista.

Operation Gooselake 3 osoitti jälleen, että aktiivinen talkootyö, laadukas ratasuunnittelu ja ampumaratojen aktiivinen kehitys luovat vahvan perustan suomalaisen sovelletun reserviläisammunnan kasvulle. Samalla kilpailu osoitti, kuinka tärkeässä roolissa yhteistyökumppanit, vapaaehtoiset ja uudet harrastajat ovat tapahtumien onnistumisen kannalta.
Heinjoen ampumaradalla tehdään maatöitä
Maanantaina 15.6. 2026 aloitetaan penkan korotustyöt pienoskivääriradan takavallilla. Työn toteuttaa Mestar Kuopio Oy, ja valliin ajetaan ylijäämämassoja eri alueilta. Työ kestää arviolta 17.7 2026 asti.
Työn aikana vallin päällä työskennellään. TÄMÄN VUOKSI AMMUNTA ON EHDOTTOMASTI KIELLETTYÄ PIENOISKIVÄÄRIRADALLA, PISTOOLIRADALLA ja AH RADALLA. PIENOISKIVÄÄRIRADAN osalta kielto on kokonaisuudessaan ja tarvittaessa ah radan ja pistooliradan osalta voidaan tilannetta katselmoida, mikäli välttämättömintä tarvetta ammunnan järjestämiseen on. Mutta ilman eri katselmusta ei radoilla voi työn aikana ampua. Kielto koskee ajakohdaltaan aikavälillä 15.6-17.7 2026. Ma-To ammunta kielto on voimassa 07.00-16.00 ja Perjantaisin 7.00-15.00.
Kilpailujen ja leirien tms osalta tulee olla yhteydessä Kari Andronoffiin (kari.andronoff@kuopio.fi) ja allekirjoittaneeseen vähintään 3 työpäivää ennen ko. tapahtumaa.
Heikki Ropponen
Rakennuttaja
044-7185193
Ylennykset ja huomionosoitukset 4.6.2026 Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä
Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ja Pohjois-Savon Reserviläispiiri onnittelevat ylennettyjä sekä huomionosoituksen saaneita!
Reservinupseerien ylennykset 4_6_2026_Pohjois-Savossa
Pohjois-Savon aluetoimisto 4.6.2026 ylennettävät reservin aliupseerit ja miehistöön kuuluvat
Reserviupseeriliiton kultainen ansiomitali soljen kera
Kapt Eero Luttinen
Kapt Erkki Saarijärvi
Reserviupseeriliiton kultainen ansiomitali
Kapt Tommi Lähteinen
Ylil Tapio Paatsola
Hyvää Puolustusvoimain lippujuhlan päivää kaikille!