Uusi toiminnanjohtajamme Sonja Räsänen esittäytyy

Sonja Räsänen

Toiminnanjohtajan esittely

 

Uusi toiminnanjohtaja esittäytyy

Ensin hieman minusta, nimeni on Sonja Räsänen. Asun Siilinjärvellä avopuolisoni ja kahden koiran kanssa. Harrastan luonnossa liikkumista, uimista, lukemista ja paritansseja.

Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri, valmistuin filosofian pääaineesta Jyväskylän yliopistosta. Pääaineeni rinnalla opiskelin henkilöstöjohtamista, psykologiaa sekä taloustiedettä. Olen hankkinut lisäkoulutusta taloushallinnosta.

Tällä hetkellä työskentelen toiminnanohjaajana Rikosuhripäivystyksellä, tämän työn ohella toimin jatkossa myös piirien toiminnanjohtajana. Rikosuhripäivystykseltä saamani työkokemus antaa minulle valmiuksia toimia paineen alla, vapaaehtoistyöosaamista, koordinointitaitoja sekä kriisityöosaamista.

Edeltäjäni Heikki Vartiainen lopettaa tehtävässään vuoden 2020 lopulla. Sitä ennen lähden tutustumaan piirien toimintaympäristöön Heikin ohjeistuksella, jotta saan luotua mahdollisimman laajan kokonaiskuvan toiminnasta. RIKUn työssäni toimin kiinteästi yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa, sekä ohjaan vapaaehtoisten toimintaa. Edellä mainitut osa-alueet ovat niitä, joihin haluan kiinnittää huomiota myös toiminnanjohtajana työskennellessäni. Pidän tärkeänä tiedottamisen kehittämistä, sekä toiminnan esittelyä eri yhteyksissä.

Keskustelen mielelläni erilaisista kehitysideoista ja toiminnan eteenpäin viemisestä!

Terveisin,Sonja Räsänen

sonja_rasanen(at)hotmail.com (voimassa vuoden 2020 loppuun)